perjantai, 2. syyskuuta 2011

Keskellä myrskyä

Loppu kesän myrsky pyörteitä

Sitkuilusta intoutuneena aloitin kaapeista, kaikki turha pois! Eli nyt lähtee! Möin askartelu tarvikkeita reilun ikea-kassillisen verran, lipaston ja seuraavaksi hankkiudun eroon pesukoneesta(talossa on todella hyvä pyykkitupa). Ah, kaivattua lisä tilaa! On tehty muitakin isoja päätöksiä kuten, että talon/asunnon ostamista lykätään ainakin parilla kuukaudella. Jatkuva etuovella ramppaaminen ja miettiminen että mikä miellyttää ketä alkoi lopulta ahdistamaan. Tuntui, että tapetti tai muista "miltä uuden asunnon PITÄISI näyttää" keskusteluista tuli liian suuria, eihän me edes oltu käyty paikanpäällä katsomassa joten nyt pidetään taukoa, hyvä niin!
Tällä hetkellä meillä on tavarat aivan hyrskyn myrskyn. Toivon, että saan karsittua vielä lisää tätä turhaa tavaraa!
Vaikka asunto onkin sekaisin niin tuntuu, että sisällä minussa on nyt parempi olla, helpompi hengittää.

Tuo minun ihana mies tekee tällä hetkellä 250 tuntista-työ kuukautta (rankkaa!) ja minä yritän pysyä lempeänä ja ihanana emäntänä. Ei kauaa niin saadaan kenties taas viettää kokonainen viikonloppu yhdessä, kivaa! Sille viikonlopulle ei varata mitään menoja, pelkkää lepoa ehkä mökillä :)

Yli 1900 kertaa on minun sivua nyt avattu, eli kyllä täällä joku käy lukemassa :) Ilahtuisin jos kirjottaisit minulle!

Kauniita unia!

2 kommenttia:

Pepi kirjoitti...

Käypä kurkaamassa uudelleen, laitoin vähän ohjeentapaista tossuista ☺

Hieno kuva muutekseen!

kiala kirjoitti...

Tavaran vähentäminen on kyllä helpottavaa. Aika homma siinä on. Meidän olohuoneessa ei tällä hetkellä kävellä, kun siellä on lastenvaatteita lattia täynnä jaoteltuna koottain. En ole juuri myynyt vielä niitä ja nuorin on jo 2v (3v kokoinen), joten myytävää riittää, hoitopöydistä lähtien.
Oikein mukavaa syksyä sinulle ja tsemppiä!